Ulla Luhtasela

Vastuullisuusjohtaja, Lindström Group

Ulla Luhtasela toimii Lindströmin vastuullisuusjohtajana ja koordinoi konsernin vastuullisuusstrategian jalkautumista sekä kehittää organisaation osaamista. Ulla nauttii strategisten ja innovatiivisten kestävyyshankkeiden vetämisestä muiden asiantuntijoiden kanssa yhteistyössä.

Ulla on työskennellyt tutkijana, viranomaisena ja teollisuuden asiantuntijana sekä toiminut tiiminvetäjänä kansainvälisissä yrityksissä. Hänellä on kaksi maisterin tutkintoa, toinen ympäristökemian ja ympäristötieteiden alalta ja toinen toksikologian, teknologian ja johtamisen alalta. Hänen monipuolinen taustansa ja yli 15 vuoden kokemus yhteistyöstä päättäjien, viranomaisten ja asiantuntijoiden kanssa tuovat monipuolista näkemystä ja realismia tavoitteisiin ja toimintasuunnitelmiin. Hän on FIBS:n kestävän vastuullisuusjohtajien sparrausryhmän ja UNGC-verkoston jäsen Suomessa.

Ulla uskoo, että kestävä kehitys on tulevaisuuden liiketoiminnan ytimessä ja että kiertotalous luo uusia liiketoiminta- ja kasvumahdollisuuksia. Ullan johdolla Lindström jatkaa kestävien tekstiilipalveluiden edelläkävijänä, inspiroiden niin asiakkaita kuin hankintaketun toimijoita kasvamaan kestävästi. 

Ulla on SHIFTissä vetämässä kollegansa Ilona Varjosen kanssa workshoppia teemalla Kiertotalous – ainut mahdollinen tulevaisuuden markkinatalous.