Reetta Vahanen

Markkinointistrategi, Turun ammattikorkeakoulu

Reetta Vahanen on yrittäjä ja yamk-opiskelija Turun Ammattikorkeakoulussa. Viimeiset 12 vuotta hän on työskennellyt markkinoinnin ja viestinnän parissa. Sinä aikana hän on konseptoinut verkkopalveluita monille isoille ja pienille suomalaisille yrityksille, oppilaitoksille, kunnille ja yhdistyksille. Viimeiset viisi vuotta hän on yrittäjänä keskittynyt tunnistamaan pienyritysten nerousalueen ja sanoittamaan sen tavalla, joka resonoi juuri oikeassa kohderyhmässä ja konvertoi heidät seuraajista ostajiksi.

Yhdestä asiasta Reetta on varma: yrityksen viesti voi joko pitää sen paikoillaan tai auttaa sitä kasvamaan – ja hän haluaa varmistaa, että se tekee jälkimmäisen.

Puheenvuorossaan SHIFTissä Reetta kertoo, miten hän aloitti opinnot Turun ammattikorkeakoulussa Master of Business Administration, Service Design -linjalla kaksi vuotta sitten. Hän pääsi heti hyödyntämään opiskelemaansa alaa käytännössä, sillä samaan aikaan hänen yrityksensä oli tilanteessa, jossa kilpailua oli enemmän kuin alkuvaiheessa, eikä yritys erottunut joukosta niin kuin hän olisi toivonut. Reetta lähti hyödyntämään palvelumuotoilun menetelmiä opintojensa puitteissa yrityksensä kehittämiseen – ja parissa kuukaudessa selvitti, missä ongelma on ja miten se korjataan. Kun hän laittoi uuden strategian käytäntöön, hän näki muutoksen reilussa kuukaudessa asiakkaiden määrässä ja laadussa.