Mitä tietoa menestysstrategia vaatii?

Olen ollut mukana arviolta sadassa strategiaprosessissa. Yleensä konsultin roolissa, mutta useita kertoja myös tutkijana ja organisaation työntekijänä. Kokemukseni mukaan strategiatyötä vaivaa usein laiskuus ja mukavuudenhalu. Tämä on ongelma niin suunnittelu- kuin toimeenpanovaiheessakin.

Tietoa kerätään, mutta sitä ei jakseta kaivaa sieltä, missä sitä olisi. Asioita kehitetään, mutta se tehdään mielellään ilman asiakkaita. Myös kokeilukulttuurista puhutaan, mutta valmiiden ratkaisujen odotetaan syntyvän suunnittelupöydällä.

Onnistunut toimeenpano vaatisi strategian sisällön kiteyttämistä, vastuuttamista ja kellotaajuudeltaan järkevää seurantaa. Ei ole silti harvinaista, että strategiassa on 20 kriittistä painopistettä, seuranta puolen vuoden välein ja vastuut on kirjattu muotoon “pyritään edistämään”. Usein ei myöskään jakseta miettiä, miksi joku strategian toteuttaisi.

Kaiken voi myös tehdä toisin. Strategiatyön ei tarvitse olla viiden vuoden välein tapahtuva mystinen todellisuudesta irtaantunut performanssi. Se voi perustua relevanttiin tietoon ja se voidaan toteuttaa siellä missä työkin. Strategia on mahdollista jalkauttamisen lisäksi myös käsittää.

Kerron SHIFTissä 28.5., miten tämä tehdään!

Tero Vuorinen
yliopettaja, johtamisen kehittäminen -tutkimusryhmän vetäjä
Turun ammattikorkeakoulu

Tero Vuorisen Mitä tietoa menestysstrategia vaatii? -Business Talk Taiste-lavalla klo 12.20–12.40.

Turun ammattikorkeakoulu on yksi SHIFTin pääyhteistyökumppaneista 2026. Turun ammattikorkeakoulun workshopit pyörivät Amfiteatterissa SHIFT-päivänä 28.5. Lisäksi asiantuntijoitamme voi kuulla Taiste-lavalla päivän aikana.