Taina Eriksson

Tutkimusjohtaja, Turun yliopisto

Taina Eriksson on organisaatioiden kyvykkyyksistä kiinnostunut innovaatiotutkija. Taina johtaa Turun kauppakorkeakoulussa Disruptiolaboratorio-tutkimusryhmää, jonka tavoitteena on lisätä ymmärrystä disruptioiden eli murrosten ajureista ja dynamiikasta. Disruptiolabrassa Taina tekee tiivistä tutkimus- ja kehitysyhteistyötä lukuisien erilaisten yritysten kanssa ja pyrkii olemaan aktiivinen toimija luomassa tietoa kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseen.  

Taina on väitellyt kauppatieteen tohtoriksi Turun yliopistosta kansainvälisen liiketoiminnan alalta ja hän on kansainvälisen markkinoinnin dosentti LUT yliopistossa. 

SHIFTissä Taina toimii Innovaatioita kaupunkiympäristöstä  -paneelikeskustelun alustajana ja paneelin osallistujana. Taina avaa erityisesti mitä innovatiivisuus organisaatioissa tarkoittaa ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat.