ONEVIOLIN

ONEVIOLIN on suomalainen viulisti, joka ylittää eri musiikkityylien rajoja maailmanlaajuisesti uniikilla konseptilla. ONEVIOLIN tekee cover-versioita tunnetuista hiteistä käyttäen vain yhdellä viululla tuotettuja ääniä. Näin ollen kaikki rummuista melodiaan on tehty vain ja ainoastaan artistin viululla. 

Debyyttialbumi “ONE” ilmestyi loppuvuodesta 2022. Tuplalevyllä kuullaan kymmenen suomalaista ja kymmenen kansainvälistä kappaletta, joissa matkataan aina kylmiä väreitä herättävästä Finlandiasta viime vuosien isoimpiin radio- ja striimi-hitteihin.

ONEVIOLIN on viime vuosien aikana ihastuttanut yleisöä myös Talent Suomi -ohjelmassa, jossa hän ylsi finaalin kärkinelikkoon keväällä 2020. JVG:n kanssa hänet on nähty esiintymässä mm. loppuunmyytyjen Ruisrockin ja Blockfestin lavoilla sen jälkeen, kun hänen versionsa duon Frisbee-hitistä paisui viraaliksi. Vaasalaislähtöinen ONEVIOLIN, oikealta nimeltään Pekka Niemi, on hankkinut kannuksensa opiskelemalla viulunsoittoa yhdessä maailman arvostetuimmista yliopistoista (Lontoon Royal College of Music).