Elina Koskela

CEO & Partner , MPS Enterprises

Elina Koskela (CEO & Partner, MPS Enterprises) on johtajien urapoluista ja johtajan ammatista kiinnostunut johtajuuden kehittäjä ja johtajarekrytoija, jonka tavoitteena on kestävän työelämän edistäminen johtaja kerrallaan. 

Elina edistää huomisen johtajuutta toimimalla MPS Enterprisesin toimitusjohtajana sekä  Executive Search -konsulttina, johtoryhmien neuvonantajana ja Executive Coachina.  

Elina vetää myös supersuosittuja Kasvujohtajien aamukahveja, joissa hän kerran kuussa saattaa virtuaalisesti yhteen johtajien kasvun ajankohtaiset teemat ja kiehtovat vieraat. Tavoitteena on kiihdyttää Suomeen seuraavan tason johtaja-aalto, jossa johtajuutta tehdään ilman kulmahuoneita ja harmaita pukuja – sillä yksinpuurtajien ja tittelien jahtaajien aika on Elinan mukaan ohi. 

Koko työuransa erilaisissa esimiestyökehittämisen tehtävissä toiminut Elina on nähnyt työssään sen, minkälaisten haasteiden parissa esimiehet ja johtajat kamppailevat omassa viihtymisessään, onnistumisissaan ja työssä jaksamisessaan. Puheenvuorossaan SHIFTin lavalla Elina tarkastelee oman kokemuksensa ja kattavien johtajuustutkimusten kautta sitä, millainen on menestyvä johtaja itsensä ja muiden silmissä.