Yli puolet työkavereistasi on viimeisen vuoden aikana miettinyt lähtemistä. Lähdöt aiheuttavat yrityksille paljon kuluja ja saavat monet firmat sakkaamaan – ja samaan aikaan ne olisi helppoa estää yksinkertaisin keinoin: jakamalla johtajuus.
Lähtemisestä, sen syistä ja seurauksista puhuu Suomen suosituin työelämäpodcast Lähtijät, joka saapuu SHIFT Business Festivalin lavalle tekemään livepodin teemalla “Ota riski: organisaation luovuus kukoistamaan omaa toimintaa korjaamalla.”
Mukana ovat kaikki kolme lähtijää: Minna Ruusuvuori, Liisa Holma ja Ulla Jones – ja tuttuun tapaan ääneen pääsevät myös asiantuntijavieraat. Lähtijöiden livepodi haastaa pohtimaan organisaatiokulttuuria, vuorovaikutustaitoja sekä sitä, mikä on jokaisen itsensä vastuu siitä, millainen työilmapiiri omalla työpaikalla vallitsee.
Moni pohtii lähtöä – harva puhuu siitä ääneen
Lähtijät sai alkunsa vuonna 2021, kun Holmaa, Jonesia ja Ruusuvuorta alkoi kiehtoa se, että yhä useampi päätti lähteä työpaikaltaan korona-ajan epävarmuudesta huolimatta. Alun perin vain kymmenen jakson mittaiseksi suunniteltu podcast nousi nopeasti Suomen kuunnelluimmaksi työelämäpodcastiksi.
Podcastin taustalla on valtava määrä eri ihmisten kokemuksia työelämästä: jopa 500 ihmisen tarinat sekä mittava määrä tutkimuksia, joissa on analysoitu työntekijäkokemuksia sekä mitattu esimerkiksi henkilöstön vaihtuvuuden kustannuksia.
Tulokset ovat pysäyttäviä: työntekijän lähtö voi maksaa jopa puolen vuoden palkkaa vastaavan summan, asiantuntijan lähtö yhdeksän kuukauden ja johtajan vuoden palkan verran.
Summaan lasketaan tuotantokatkokset, jäätyneet kehityshankkeet, rekrytointi- ja perehdytyskustannukset sekä hiljaisen tiedon katoaminen – ja ennen kaikkea se, että tiimi toimii vajaalla teholla pitkään.
Toinen pysäyttävä luku oli se, että Lähtijöiden tekemän kyselytutkimuksen perusteella vuonna 2023 jopa 70 % asiantuntijoista mietti työpaikan vaihtoa.
– Kun talous koronan myötä heikkeni, lukema putosi 60 prosenttiin – mutta ilmiö ei kadonnut, Lähtijät kertovat.
Varmistelijoista vastuunkantajiksi
Lähtijöiden puheessa nousee esiin tärkeä kysymys: kuka on vastuussa hyvästä työilmapiiristä? Asia sysätään helposti johdon harteille, mutta todellisuudessa jokaisella on vastuu – ja mahdollisuus – vaikuttaa asiaan.
– Työelämässä tarvitaan tiimiläistaitoja: kykyä kohdata, kuunnella, ratkoa ristiriitoja ja rakentaa tiimiä. Jokaisen tulisi pohtia, mitä itse tuo mukanaan: annanko energiaa vai vienkö sitä, painottaa Ulla Jones.
Lähtökohta on itsetuntemus: millainen työntekijä olen, miten toimin, mistä motivoidun? Mitä jaan muiden kanssa ja mitä pidän itselläni – ja missä työtehtävässä se tiimikaveri olisikin itseä parempi tekijä.
– Erittäin tärkeää on myös organisaation lukutaito: pitää ymmärtää miksi työpaikka toimii kuten toimii: mikä on hallituksen ja johtoryhmän rooli, miten omaa organisaatiota johdetaan, miten strategia ohjaa tekemistä, summaa Liisa Holma.
Jos organisaation tavoitteet ovat epäselviä, jokainen puuhailee helposti omiaan eikä päällekkäisyyksiltä vältytä.
–Se syö aivan valtavasti organisaation työtehoa, kun useampi kerros organisaatiosta tohisee samojen asioiden ympärillä! Sitten vielä päälle tulee se, esihenkilön aika kuluu arjen ongelmien ratkomiseen. Työntekijät voisivat edistää monia asioita itse, jos heillä olisi enemmän työkaluja niiden puheeksi ottamiseen, palautteen antoon ja rakentavaan vuorovaikutukseen, täydentää Minna Ruusuvuori.
–Meidän viestimme on, että tiimiläistaidot auttavat jakamaan johtajuuden, jolloin organisaation kaikilla tasoilla vapautuu aikaa ja työn tuottavuus kasvaa, Ulla Jones kiteyttää lopuksi.
Sisällön yhteydessä voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Sosiaalisen median palvelut (esim. Facebook, Instagram, X ja YouTube) voivat hyödyntää evästeillä kerättyjä tietoja omassa käytössään. Näitä kohteita käytetään sinulle ja sinun etuihisi liittyvän mainonnan toimittamiseen. Lisäksi näitä evästeitä voidaan käyttää mittaamaan mainoskampanjoiden tehokkuutta. Mainosverkostot sijoittavat ne yleensä verkkosivuston ylläpitäjän luvalla.