Työelämän kiireeseen, kaoottisiin kalentereihin ja ylikuormittuneisiin to-do -listoihin suurin syyllinen löytyy peilistä: miten johdat itseäsi ja hallinnoit aikaasi?
Anna Perho on tunnettu kyvystään puhua vaikeistakin työelämän ilmiöistä suoraan, hauskasti ja samaistuttavasti. SHIFTissä Perhon teemana oli itsensä johtaminen – eli se, miten johdamme kaikkein tärkeintä resurssiamme: aikaa.
– Miksi meillä on enemmän aikaa kuin koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa ja silti enemmän kiire kuin koskaan aiemmin?
Perho muistutti, että mikään tehtävälista ei auta, jos ei ole valmis oikeasti muuttamaan omaa toimintatapaansa. Hänen mukaansa ajanhallinnan ytimessä on itsetuntemus, rajojen asettaminen ja halu päästää irti jatkuvasta suorittamisesta.
Aikaa pitäisi johtaa arvoista käsin: Mikä on tärkeää, mikä tuo minulle iloa, mikä auttaa minua tiukoissa paikoissa?
– Meillä on jokaisella keittiössä enemmän elämää helpottavaa elektroniikkaa kuin Nasan ensimmäisissä kuuraketeissa. Silti me olemme kiireisempiä, väsyneempiä ja riittämättömämpiä kuin koskaan aikaisemmin. Aikaa pitäisi johtaa arvoista käsin: Mikä on tärkeää, mikä tuo minulle iloa, mikä auttaa minua tiukoissa paikoissa? Muistuta itseäsi siitä, mikä on sinulle oleellista – ja tee sitä.
Puheenvuoro perustui Perhon kirjaan Antisäätäjä, ja esityksen ajatukset resonoivat selvästi kuulijakunnan keskuudessa. SHIFTin yleisö sai sekä pysäyttäviä oivalluksia että naurun sävyttämiä hetkiä – mutta ennen kaikkea, lupauksen siitä, että muutos on mahdollinen.
Anna Perhon puheenvuoro jäi varmasti monelle mieleen, sillä se ei tarjonnut helppoja vastauksia vaan oikeita kysymyksiä. Vastaukset pitää jokaisen keksiä itse.
Sisällön yhteydessä voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Sosiaalisen median palvelut (esim. Facebook, Instagram, X ja YouTube) voivat hyödyntää evästeillä kerättyjä tietoja omassa käytössään. Näitä kohteita käytetään sinulle ja sinun etuihisi liittyvän mainonnan toimittamiseen. Lisäksi näitä evästeitä voidaan käyttää mittaamaan mainoskampanjoiden tehokkuutta. Mainosverkostot sijoittavat ne yleensä verkkosivuston ylläpitäjän luvalla.